Etusivu

Nämä sivut on tarkoitettu sinulle, joka haaveilet irtiotosta – haluat kenties irti oravanpyörästä tai muutoin vain leppoistaa elämääsi. Moni kokee nykyajan elämän liian kiireiseksi ja vaativaksi – monesta tuntuu, että vaatimuksia oikein satelee sieltä ja täältä ja että edes osan täyttäminen on työn ja tuskan takana. Osa saattaa kokea, että elämä ikäänkuin lipuu omien sormien läpi, ilman että ihminen itse ehtii lainkaan mukaan oman elämänsä tapahtumiin. Toisinaan tilanne voi olla jopa niin vakava, että ihminen tuntee olevansa ulkopuolinen omassa elämässään. Silloin on viimeistään aika tehdä jotakin!

Tällainen yhteiskunnan ja kenties läheistenkin asettamien vaatimusten täyttäminen saattaa aiheuttaa suurta stressiä ja myös epäonnistumisen tunteita – erityisesti jos eri puolelta tulevat vaatimukset ovat ristiriidassa keskenään. Ihminen saattaa alkaa itsekin asettaa itse itselleen liian suuria vaatimuksia ja tavoitteita ja pettyä, kun ei pystykään näitä täyttämään. Perfektionismissa on vaaransa yhteiskunnassa, joka myös vaatii kansalaisiltaan paljon. Aivan turhaan ei maassamme puhuta siitä kuinka vaarallista on palaa loppuun ja kuinka burn out uhkaa jo aivan nuoriakin ihmisiä. Tällainen kehityssuunta on surullinen.

Stressi on tutkitusti terveydelle huono juttu, silloin kun se ylittää terveellisten määrien rajat. Tämän vuoksi stressiä kannattaaakin mahdollisuuksien mukaan välttää. Kannattaa miettiä, onko perheen toinen auto tai isompi asunto kuitenkaan sen arvoista, että pilaat niiden vuoksi oman terveytesi stressaamalla työn ja rahan vuoksi liikaa? Vai nauttisitko sittenkin enemmän siitä, jos sinulla olisi nykyistä enemmän omaa aikaa – aikaa tehdä kaikkea sitä mistä tykkäät ja aikaa rakkaimmillesi? Mieti mikä elämässäsi on todella tärkeää ja tee päätöksesi tämän pohdinnan perusteella!

Kenelle nämä sivut on suunnattu?

Jos tunnet, että elämäsi on liian stressaavaa ja haluaisit tehdä asialle jotakin, kannattaa jatkaa lukemista. Kerromme näillä sivuilla muutamia vinkkejä, joita voit hyödyntää tässä tavoitteessasi. Oman terveytesi kannalta on tärkeää, että voit hyvin myös henkisesti – kannattaakin pyrkiä elämäsi kuntoon – niin fyysisesti kuin psyykkisestikin.

Kun alat suunnitella elämänmuutosta, pohdi aivan ensimmäiseksi mitkä asiat sinua stressaavat ja mihin asioihin haluaisit muutosta. Tällainen asia voi olla esimerkiksi stressaava työ, haastava parisuhde tai jokin muu elämäntilanteeseesi vaikuttava asia, johon toivoisit muutosta. Toisinaan esimerkiksi kulttuurielämykset riittävät tuomaan arkeesi sellaisia piristysruiskeita, ettet kaipaakaan tämän suurempia irtiottoja arjestasi. Samalla tavalla voivat toimia esimerkiksi metsäretket tai pieni ulkomaanmatka. Luonto on tunnettu siitä, että siellä oleskelu vähentää stressiä tehokkaalla tavalla, joten miksi et nauttisi tästä ilmaisesta mahdollisuudesta rentoutua?

Joissakin tilanteissa uranvaihto voi auttaa vähentämään stressiä. Ehkä olet ammatissa, jonka koet liian stressaavaksi tai joka ei kenties sovikaan sinulle? Omat kiinnostuksen kohteet saattavat myös muuttua iän myötä – vaikka olisitkin nuoruudenaikaisessa unelma-ammatissasi, ei se välttämättä enää olekaan tämän hetkinen unelma-ammattisi, vaan haluaisit kenties tehdä jotakin aivan muuta. Mitä tällaisessa tilanteessa kannattaisi tehdä?
Toisinaan paikkakunnan vaihdos saattaa auttaa – kenties olet aina haaveillut eläväsi leppoisaa elämää maalla eläinten ja lasten keskellä? Kenties juuri nyt olisi oikea hetki toteuttaa tämä haave? Haluaisitko asua mieluiten meren lähellä kaupunkimaisissa olosuhteissa tai viettää taiteilijaelämää syrjäisessä saaristossa? Vai kaipaatko maaseutuidylliä tai perinteistä pikkukaupunkielämää? Tai ehkä olet haaveillut eläväsi ulkomailla ja kokeilevasi aivan uudenlaista elämäntapaa ja asuinmaata? Ehkä tällainen irtiotto toisi sinulle kaipaamaasi vaihtelua? Pohdimme myös tällaisiin elämänmuutoksiin liittyviä kysymyksiä näillä sivuilla, joten jos harkitset tällaisten muutosten toteuttamista, jatka lukemista. Monenlaisia asioita saattaa pyöriä mielessäsi siinä vaiheessa, kun suunnittelet suurta elämänmuutosta, minkä vuoksi voikin olla hyvä saada hieman perspektiiviä omille ajatuksillesi. Juuri tätä varten nämä sivut on kirjoitettu!

Elamasikunnossa Sponsori

suomen nettikasino

suomen viking lotto